SOCIAL MEDIA

tiistai 1. syyskuuta 2020

Imellos + imellysmarjavelli

Imellos on ruisjauhoista imelletty puuromainen pohja, josta voidaan tehdä mm. erilaisia puuroja, vellejä, huttuja, marjakeittoja ja juomaa.

Tässä ohjeessa on imelloksen ohje ja lisäksi tästä pohjasta tehty imelävellin ohje.
Ennen vanhaan imelävelliä käytettiin juomana vaikkapa peltotöissä.
Sitä voisi kutsua entisajan smoothieksi, ja se onkin jääkaappiviileänä maukas juoma.

Ainekset:

Imellos:
1,5 l vettä
Puoli kiloa luomuruisjauhoja

Ota kolmas osa vedestä ja lämmitä se niin lämpimäksi, että voit kokeilla lämpöä sormella ilman, että polttaa.
Lisää joukkoon kolmas osa jauhoista ja sekoita.


Ripottele hieman jauhoja pinnalle ja peitä kannella.
Laita kattila lämpimään paikkaan ja anna imeltyä tunti.
Lämmitä sitten puolet jäljellä olevasta vedestä samaan lämpötilaan kuin aiemmin (kestää kokeilla sormella) ja sekoita puolet jäljellä olevista jauhoista lämmitettyyn veteen.
Lisää sitten aiemman seoksen joukkoon ja peitä taas kannella.
Anna olla jälleen tunti lämpimässä paikassa.
Toista sama vielä kolmannen kerran.
Seoksen tulee olla koko ajan lämpimässä.

Kun antanut imeltyä riittävän kauan, keitä imellosta tunti pienellä lämmöllä.
Varo polttamasta pohjaan.

Imellosta voi syödä sellaisenaan tai sitä voi jatkojalostaa.

Imelävelli:
Imellosta
Marjoja
Suolaa
(Sokeria, valinnainen, jos haluaa lisää makeutta)

Ota kattilaan pari litraa vettä.
Lisää joukkoon muutama kauhallinen imellosta.
Lisää joukkoon 3-4 dl puolukoita.
Keitä seosta kunnes puolukat ovat kypsiä ja pehmenneet täysin.
Mausta lopuksi ripauksella suolaa.

Voit halutessasi lisätä sokeria.

Jäähdytä imelävelli.
Jääkaappikylmänä se maistuu parhaalle!

Hyvää kotimaista herkkua!






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti