SOCIAL MEDIA

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Kaurakeksit

Gluteeniton, laktoositon

Kaupan peruskaurakeksit olivat lapsuudessa lempiherkkujani.
Laitoin jotain kumman syystä päälle aimoannoksen (noin puoli senttiä) voita ja sitten vielä sokeria.
Enää ei päällysteet samaan malliin varmaankaan maistuisi.;)

Kauralastuja on tehty meillä usein, mutta näitä peruskaurakeksejä ei, eli päätin nyt kokeilla niiden tekoa.


Tästä reseptistä tulee n. 15 kpl isoja noin sentin paksuja kaurakeksejä. 

Ainekset:

100 g laktoositonta luomuvoita
Reilu puoli kuppia luomuruokosokeria
1 luomukananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta (voi laittaa vähemmän, jos ei halua keksien turpoavan paljonkaan)
Rípaus ruususuolaa
Puoli kuppia gluteenittomia kaurajauhoja
1 kuppi gluteenittomia kauraleseitä
Puoli desiä luomuperunajauhoja

Uuni 175 astetta 20 min

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää sekaan kanamuna ja kuivat aineet.
Sekoita tasaiseksi massaksi, joka irtoaa hyvin astiasta, mutta ei ole liian kuivaa.
Laita taikina jähmettymään jääkaappiin puoleksi tunniksi. 

Kun taikina on riittävän jähmeää, levitä jauhoja pöydälle ja kaulitse taikina noin sentin paksuiseksi. 
Mikäli taikina tuntuu tarttuvan pöytään, lisää jauhoja ja kaulitse pienissä erissä. 
Paina sopivalla lasilla (käytin n. 7 cm halkaisijaltaan olevaa, mutta kekseistä voi hyvin tehdä pienempiäkin, huomioi koko paistoajassa) taikinasta keksejä.
Käytä tarvittaessa kakkulapiota apuna keksien nostamisessa leivinpaperoidulle pellille. 

Paista keksejä 20 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kauniin kevyen ruskean reunuksen. 

Tarjoile kylmän maidon tai kiisselin kanssa.






tiistai 28. tammikuuta 2020

Mottiruunarit eli Runebergintortut kupeissa

Gluteeniton, laktoositon

Olin 16-vuotias ja asuin Oulun seudulla, kun sain ensimmäisiä kertoja kosketusta keittiötyöhön.
Olin silloin keittiöapulaisena, aamupäivät kuorin perunoita, tiskasin ja katoin pöytiä yms.
Iltapäivisin olin kiinnostunut seuraamaan keittäjää, kun hän leipoi erilaisia tarjottavia iltapäiväkahveille tai muihin tilaisuuksiin. 
Kun kahviaika lähestyi, hän pyysi aina; Laitahan motit pöytään. 
Motti oli siis kuppi hänen kotiseutunsa murteella. 

Jotkin asiat eivät kaipaa uudistusta ja ne pysyvät hyvänä sellaisenaan vuodesta toiseen. 
Niin on myös Runebergin torttujen kanssa.
Tällä reseptillä valmistuu siis myös ihan perusruunarit, vaikka tällä kertaa ne onkin joutuneet mottiin. :)


Tortut on tehty pieniin noin reilun desin vetoisiin motteihin, mutta leivontaan käytän yhä tässäkin reseptissä samaa noin 2,5 dl:n perusmottia (kun ei ole piripintaan täynnä), joka lähes jokaiselta löytyy kaapista. 
Reseptillä valmista 5-6 torttua. 

Ainekset:

100g laktoositonta luomuvoita
1,5 sokeria 
1 luomukananmuna
1 tl kardemummaa
Puoli mottia mantelijauhetta
Puoli mottia perunajauhoja
Puoli mottia murskattuja gluteenittomia/ laktoosittomia pipareita (joulusta ylijääneet sopii hyvin tähän. Voit käyttää myös muita keksin jämiä, eli ei tarvtise lähteä kauppaan niiden perässä.)
1 tl leivinjauhetta
2 rkl gluteenittomia kaurajauhoja tai vastaavia muita jauhoja
1 tl karvasmanteliuutetta

Kostutukseen: omenamehua tai vettä johon sekoitettu hieman karvasmanteliuutetta

Koristeluun

1,5 dl tomusokeria
Vettä
Vadelmahilloa

Uuni 175 astetta

Voitele voilla motit tai muut muotit, jossa haluat tehdä tortut. Jauhota ne mantelijauholla tai vastaavalla gluteenittomalla jauholla.
Käytä vain uuninkestäviä motteja.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokeri-munavaahdon joukkoon. 
Voit maustaa taikinan halutessasi teelusikallisella karvasmanteliuutetta. 
Laita taikinaa motteihin noin 2/3 osaa motin koosta. Jätä kohoamisvaraa.
Paista 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.
Anna torttujen jäähtyä.

Kostuta ne omenamehulla tai karvasmanteli-vesiseoksella. 

Sekoita tomusokerin sekaan muutama teelusikallinen vettä. 
Laita seos pursottimeen ja pursota ympyrä tortun päälle.
Laita tortun keskelle pieni lusikallinen vadelmahilloa. 

Tortut ovat valmiita tarjottavaksi. 


Ei Runebergin päivää ilman runoa. 
Tässä yksi lempirunoistani, joka ei tosin ole Runebergilta, vaan toiselta kansallisrunoilijaltamme Eino Leinolta. 

Hyvää Runebergin päivää!

"Rauha" 

Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
(Eino Leino, Sata ja yksi laulua kokoelma, 1898)









maanantai 27. tammikuuta 2020

Berliinimunkit

Berliininmunkki ei nimensä veroisesti ole alkujaan Suomesta, mutta se on ollut yksi lapsuuteni kotoisista lempiherkuista, jota sai vain harvoin. Se on ollut jo pitkään suosittu herkku suomalaisten kahviloiden vitriineissä ja Turun seudulla samaista munkkia kutsutaan "piispanmunkiksi".

Berliinimunkit sopivat niin arjen hetkiä koristamaan, kuin vaikkapa vappuna tai ystävänpäivänä tarjottavaksi.



Ainekset:

Taikina:
Tee peruspullataikina tällä ohjeella:Peruspullataikina

Täyte:
Vadelmahilloa

Kuorrute:
Tomusokeria
Punaista elintarvikeväriä
Muutama tl vettä

Paistamiseen: Puoli litraa rypsiöljyä tai vastaavaa

Tee pullataikina sen perusohjeella.
Muista käyttää munkkitaikinan tekoon vähemmän voita kuin normaaliin pullataikinaan (tästä lukee tarkemmin bloggauksessa, jossa ohje on).

Kun pullataikina on kohonnut, ota siitä pienen nyrkin kokoisia paloja ja pyörittele niistä tasaisia pyörylöitä.
Anna niiden kohota leivinpaperoidulla ja jauhotetulla alustalla (Saattaa jäädä helposti kiinni pöytään tms. kohotessaan, siksi näin.).
Laita öljy kattilaan ja anna sen lämmetä paistoon sopivaksi.
Voit kokeilla lämpötilan sopivuutta laittamalla pienen palan taikinaa öljyn sekaan.
Kun taikina kohoaa ja alkaa saada väriä, pienennä lämpötila neloselle tms. hellan mukaan.
Voit alkaa paistaa munkkeja.
Paista ne molemmin puolin.
Nostele kypsät munkit reikäkauhalla lautaselle, anna kuitenkin liian öljyn valua takaisin kattilaan.

Huom!
Ole varovainen kuuman öljyn kanssa! Pidä kansi lähellä.
Varo tiputtamasta sinne vettä tai muita nesteitä, öljystä syntyvät palovammat on todella ikäviä!

Kun munkit on jäähtynyt, voit pursottaa ohuella suippokärkisellä tyllalla hilloa munkin sisään.


Sekoita sitten noin 3 dl tomusokeria, pari tippaa punaista elintarvikeväriä ja hieman vettä.
Vettä tulee sen verran, että seoksesta tulee sopivan notkeaa.
Voit lisätä vettä teelusikalla, yksi lusikallinen kerrallaan niin saat sopivan koostumuksen.
Tähän satsiin meni n. 5 tl.
Kun seos on valmis, "dippaa" tai pursota kuorrute munkin pintaan.
Voit halutessasi toistaa tämän muutaman kerran, niin saat paksumman kuorrutuksen.
Anna kuorrutteen kuitenkin kuivua jokaisen kerroksen välissä.

Berliinimunkit ovat valmiita tarjottavaksi!












perjantai 24. tammikuuta 2020

Laskiaispullat + peruspullataikinaresepti

Tänä talvena ei vaikuta siltä, että laskiaisena päästäisiin pulkkamäkeen täällä Etelä-Suomessa.
Laskiaispullat maistuvat varmasti siitä huolimatta, tässä ihan perinteinen laskiaispullaresepti. 
Laskiaispullia tarjotaan perinteisesti hernekeiton jälkiruokana.


Ps. Taikinan resepti on peruspullaresepti, eli voit käyttää mihin tahansa pulliin. 
Se sopii myös munkkejen tekoon, mutta munkkitaikinaan riittää vähempi määrä voita esim. 50g. 
Jos munkkitaikinassa on liikaa voita, se irtoaa paistoöljyn sekaan ja öljystä tulee sakean väristä. 

Peruspullataikina: 

Ainekset:

0,5 l luomumaitoa tai vettä
1 luomukananmuna
Ripaus suolaa
1,5 dl luomuruokosokeria
1 rkl kardemummaa jauhettuna
N. 15 dl luomuvehnäjauhoja. 

Jauhojen lisääminen taikinaan tapahtuu pikkuhiljaa, kunnes niitä on riittävästi, eli ohje on kädentuntuman mukainen jauhojen osalta. 
2 pussia kuivahiivaa
150 g sulatettua luomuvoita


Laskiaispulliin lisäksi:

Koristeluun mantelilastuja

Mantelitäyte:
Valmista mantelimassaa
Pullan sisusta
Hieman luomumaitoa

+Purkki kermaa 


Uuni 200 astetta

Lämmitä maito tai vesi 42 asteiseksi. 
Se saa siis olla hieman lämpimämpää kuin kädenlämpöinen. 
Sekoita joukkoon sokeri, suola, muna ja kardemumma. 
Ala lisätä hiljalleen jauhoja ja kuivahiiva.
Voit sekoittaa aluksi vaikkapa puulastalla, mutta jauhojen lisääntyessä on hyvä sekoittaa ja vaivata taikinaa käsin. 
Lisää jauhoja hiljalleen kunnes taikina alkaa irrota astian reunoista. 
Ethän lisää kuitenkaan liikaa jauhoja, jotta taikinasta ei tule kuivaa. 
Kun jauhoja on riittävästi, lisää sekaan sulatettu voi. 
Sekoita ja vaivaa taikinaa vielä kunnes se on notkeaa ja sopivan sitkoista.
Valmis taikina irtoaa astiasta helposti ja on kuitenkin samalla pehmeää. 

Peitä taikina liinalla ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi.

Kun taikina on kohonnut, ota siitä pienen nyrkin kokoisia paloja ja pyörittele ne palloksi. 
Laita pallot leivinpaperoidulle uuninpellille. 
Anna pallojen kohota vielä pellillä.
Voitele ne sitten kananmunalla.
Ripottele päälle mantelilastuja koristeeksi. 
Paista pullia 15-20 minuuttia.


Vatkaa kerma vaahdoksi.

Valmista mantelitäyte kun pullat ovat valmiita ja jäähtyneet.
Halkaise pulla ja ota sisältä hieman sisusta.
Muuskaa sekaisin pullan sisus, mantelimassa ja hieman maitoa. Maitoa ei tarvitse paljon, 1-2 rkl riittää.
Laita täytettä pullan sisään.
Pursota sisään myös kermavaahtoa ja laita lopulta pullan kansi päälle.

Vaihtoehtoisesti voit laittaa täytteeksi hilloa (esimerkiksi tätä: Taivaallinen aronia-omenahilloke) ja vatkattua kermaa.



Ripottele tomusokeria "lumeksi" pinnalle! :) 




























torstai 23. tammikuuta 2020

Voisilmäpullat

Voisilmäpullat valmistuvat helposti tällä ohjeella.



Ainekset:

0,5 l luomumaitoa 
1 luomukananmuna
1,5 dl luomuruokosokeria
1 rkl kardemummaa jauhettuna

Ripaus suolaa
N. 15 dl luomuvehnäjauhoja. Jauhojen lisääminen taikinaan tapahtuu pikkuhiljaa, kunnes niitä on riittävästi, eli ohje on kädentuntuman mukainen jauhojen osalta. 
2 pussia kuivahiivaa
150 g sulatettua luomuvoita


Täyte:
100 g voita
1,5 dl luomuruokosokeria
2 tl vaniljasokeria

Uuni 200 astetta


Lämmitä maito 42 asteiseksi. 
Se saa siis olla hieman lämpimämpää kuin kädenlämpöinen. 
Sekoita joukkoon sokeri, suola, muna ja kardemumma. 
Ala lisätä hiljalleen jauhoja ja kuivahiiva.
Voit sekoittaa aluksi vaikkapa puulastalla, mutta jauhojen lisääntyessä on hyvä sekoittaa ja vaivata taikinaa käsin. 
Lisää jauhoja hiljalleen kunnes taikina alkaa irrota astian reunoista. 
Ei kuitenkaan liikaa, taikinasta ei saisi tulla liian kuivaa. 
Kun jauhoja on riittävästi, lisää sekaan sulatettu voi. 
Sekoita ja vaivaa taikinaa vielä kunnes se on notkeaa ja sopivan sitkoista.
Valmis taikina irtoaa astiasta helposti ja on kuitenkin samalla pehmeää. 

Peitä taikina liinalla ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi.

Sekoita voi, sokeri, sekä vaniljasokeri tasaiseksi massaksi.
Tee massasta pötkö, jonka laitat jääkaappiin kovettumaan.
Kun taikina on kohonnut, pyörittele siitä pienen nyrkin kokoisia pullia.
Anna pullien kohota leivinpaperoidulla uuninpellillä kaksinkertaiseksi.
Voitele ne sitten munalla.
Ota voi-sokeripötkö ja ota siitä parin teelusikallisen verran massaa.
Paina massa pullan keskelle lähes pohjaan saakka.
Voit sirotella halutessasi vielä lisää sokeria ennen paistoa tai paiston jälkeen.

Paista pullia noin 15 minuuttia, tai kunnes ne ovat kypsiä ja kauniin värisiä.

Tarjoile voisilmäpullat lämpimän maidon kanssa.
Pullat säilyy pussissa useita päiviä, ja voit myös pakastaa niitä.













tiistai 21. tammikuuta 2020

Gluteenittomat letut

Gluteeniton, laktoositon

Nämä letut valmistuvat gluteenittomista kaurajauhoista. 



Ainekset:

3 dl vettä
2 luomukananmunaa
4-5 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl suolaa

Paistamiseen laktoositonta voita

Vatkaa veden sekaan ensin kananmunat ja suola.
Lisää sitten kaurajauhoja hiljalleen, kunnes saat riittävän sakean taikinan.
Anna taikinan seisoa puolisen tuntia. 
Mikäli siitä tulee liian sakeaa, voit aina lisätä vettä.

Paistaminen:
Sulata nokare voita pannulla, kaada kauhallinen taikinaa pannulle ja tasoita taikina tasaiseksi. 
Paista molemmin puolin.
Lämpötilan ei kannata olla suurimmalla, että letut ehtivät rauhassa kypsyä ja pysyvät siten ehjinä. 

Hyvää tulee!

Tarjoile hillon, sokerin tai siirapin kanssa.









lauantai 18. tammikuuta 2020

Samettinen kukkakaalikeitto

Gluteeniton

Tämä kukkakaalikeitto on samettisen pehmeä.
Valmistat sen helposti kotimaisista raaka-aineista.



Ainekset:

Noin 2 litraa vettä
Noin kilon luomukukkakaali
3 jauhoista luomuperunaa
Purkki luomukermaa
2 luomuvalkosipulin kynttä
1 tl pippuria
Suolaa maun mukaan
1 tl kuminan siemeniä
Tuoretta sitruunamelissaa

Kuori ja pilko perunat.
Pese kukkakaali ja poista huonot lehdet.
Halkaise kukkakaali kahtia ja laita kattilaan.
Lisää vesi ja perunat.
Pilko valkosipuli ja lisää myös se joukkoon.
Anna kiehua kunnes perunat ja kukkakaali on kypsiä.
Lisää joukkoon hieman sitruunamelissan lehtiä.
Soseuta keitto samettiseksi.
Lisää joukkoon pippuri, suola ja kuminansiemenet, sekä kerma.
Anna keiton vielä kiehahtaa, samalla sitä sekoitellen.



Tarjoile tuoreen leivän kanssa.

Ps. Facebookissa on ihana hapanjuurileivonnasta kiinnostuneille suunnattu ryhmä.
Suosittelen; todella kauniita leipiä, ilman hiivaa.

















tiistai 14. tammikuuta 2020

Janssoninkiusaus

Gluteeniton, kananmunaton

Erilaisia kiusauksia löytyy suomalaisten reseptikirjoista lukuisia.

Janssoninkiusaus on alkujaan ruotsalainen ruoka. Sitä on kuitenkin syöty suomalaisessa ruokapöydässä jo pitkään, ja siten se sopii tämänkin blogin teemaan.

Osa ruoista, joita kutsutaan suomalaisiksi, ovat alkuperältään jostakin aivan muuta, ja eri reittien kautta ne ovat kotiutuneet tänne "kotosuomeen".
Ja viihtyvät aivan kuin eivät olisi muualla olleetkaan.
Mutta haitanneeko tuo.
Tärkeämpää on varmastikin se, että tekee ruokaa sydämellään, oli laji sitten mistä päin maailmaa tahansa tai keittiö minkä tahansa maalainen.


Janssoninkiusaus ei ole kuulunut omiin lempiruokiini, mutta päätin ylittää itseni ja kokeilla miltä se maistuisi; pikkiriikkisen muunneltuna.

Hyvää tuli ja maistui jopa jälkipolvellekin!

Resepti on tässä.

Ainekset:

Vajaa kilo luomuperunoita
125g anjovisfileitä
10 cm purjoa
Purkki ranskankermaa
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria

Uuni 200 astetta

Kuori ja pese perunat.
Siivuta ne ohuiksi siivuiksi.
Halkaise ja pese purjo.
Siivuta se ohuiksi suikaleiksi.
Pilko myös anjovisfileet ohuiksi suikaleiksi.
Voitele vuoka.
Lado kerroksittain perunoita, anjovista ja purjoa niin, että päälimmäseksi kerrokseksi jää lopulta perunoita.
Sekoita ranskankerman sekaan anjovisten liemi ja hieman vettä, jotta saat ranskankermasta notkeaa.
Sekoita joukkoon myös suola ja pippuri.
Kaada liemi perunoiden päälle vuokaan.
Paista kiusausta noin 40 minuuttia.

Tarjoile kiusaus lämpimänä, vaikkapa raikkaan salaatin, raasteen tai suolakurkkujen kanssa.












sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Penkkivelli

Penkkivelli on varmasti yksi yksinkertaisimmista resepteistä, mitä maa päällään kantaa.


Valmistat penkkivellin seuraavasti:

Sekoita lasiin tai kulhoon puoli desiä luomukaurahiutaleita, hieman sokeria ja desi luomumaitoa.
Penkkivelli on valmis tarjottavaksi:)

Kaurahiutaleita voisi äitini mukaan kutsua entisajan muroiksi.
Voit lisätä penkkivellin sekaan myös lähes mitä tahansa siemeniä, marjoja tai kuivattuja hedelmiä, vaikkakaan alkuperäisessä reseptissä niitä ei ollut.
Esimerkiksi vaikkapa rusinat tai pellavan/auringonkukansiemenet sopivat hyvin sekaan.

Äitini mukaan penkkivelliä syötiin lapsena kirjaimellisesti penkillä keittiön pöydän ääressä, eli reseptiin voisi lisätä vielä sopivan penkin, jolla juuri vaikkapa lapsen on kiva istua ja syödä!



Tyytyväiseksi tuleminen ei vaadi lopulta kovin kummoisia aineksia, silloin kun sisällä sydämmessä sykkii elämänilo ja mieli on lapsen kaltainen. Esimerkiksi siskoni poika tykkää kovasti penkkivellistä. :) 






keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Pullapitko

Kananmunaton, laktoositon

Pullapitko on suomalaisen ruokapöydän perusherkku.


Ainekset

Kuppi laktoositonta maitoa
N. 3 kuppia luomuvehnäjauhoja
Pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
Puoli kuppia luomusokeria
2 tl kardemummaa
30 g laktoositonta voita

Uuni 200 astetta

Lämmitä maito hiivalle sopivaksi.
Sekoita maidon joukkoon sokeri, suola ja kardemumma.
Sekoita kuivahiiva kupilliseen jauhoja ja lisää jauhot hiljalleen, samalla taikinaa sekoittaen.
Vaivaa taikinaa, kunnes siitä tulee riittävän sitkoisaa ja tarttumatonta.
Sulata voi ja lisää se taikinan sekaan.
Vaivaa taikinaa vielä ja lisää tarvittaessa jauhoja.
Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Letitä siitä sitten mieleisesi pitko.
(Netistä löytyy useita ohjeita pitkon letittämiseen.)
Anna pitkon turvota vielä liinan alla ennen paistamista.
Jos haluat täysin kananmunattoman pitkon, voitele se esim. pelkällä maidolla tai maitosokerilla (desiin maitoa sekoitetaan pari lusikallista sokeria).
Jos taas kananmuna ei haittaa, voit voidella sillä.
Ripottele koristeeksi pinnalle sokeria.
Paista pitko kypsäksi noin 20 minuuttia.


Siivuta pitko ja tarjoile vaikkapa kylmän maidon tai Chai-maitokiisselin kanssa.












Isoäidin munasalaatti

Isoäidin munasalaattia tehdessä, pohdin sitä miten usein reseptistä kuin syntyy reseptistä lopulta kunkin tekijän kädenjäljen näköinen, vaikka resepti olisi kuinka tarkka ja sama.
Jokainen antaa ikään kuin oman mausteensa samaan reseptiin.
Maku voi olla sama (ja/tai sekin hiukan vaihdella), mutta tapa tehdä asioita, koristella, laittaa esille, on usein jokaisella hieman erilainen.
Lopputulos on siis aina hieman erilainen, vaikka pyrkisimme samaan kuin aiemmin.


Isoäidin munasalaatti

Ainekset:

Kerä lehtisalaattia tai muuta kovalehtistä salaattia
(Muutama retiisi)

Kastike:
4 luomukananmunaa
1 purkki luomukermaa
1 rkl etikkaa
1 tl pippuria
Reilu tl sokeria
Reilu tl sinappia
1 tl suolaa

Keitä kananmunat koviksi.
Erottele keltuaiset valkuaisista.
Muussaa keltuaiset hienoksi.
Pilko valkuaiset kuutioiksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Lisää joukkoon etikka ja sekoita kevyesti.
Lisää joukkoon sitten muut mausteet, sekä lopuksi keltuaismurska.
Sekoita kevyesti ja maista.

Pese salaatti ja riivi se paloiksi tarjoiluastiaan.
Voit lisätä halutessasi siivutettuja retiiseitä joukkoon.
Lisää päälle kastike, ja lopuksi valkuaiset.

Voit halutessasi koristella salaatin tillillä tai lisätä hieman kuivattua tilliä kastikkeen sekaan.

Tarjoile salaatti esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja kalan kanssa.







sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Lihikset

Lihikset sopivat hyvin vaikkapa leppoisan sunnuntaipäivän ruoaksi.


Ainekset:

Kuori:
Puoli litraa luomumaitoa
Vajaa puoli desiä sokeria
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
3 kuppia grahamjauhoja
3-4 kuppia vehnäjauhoja
Puoli desiä öljyä

Täyte:
400 g jauhelihaa (voit käyttää myös esim. kananjauhelihaa, ja tietysti luomu on parasta)
1,5 dl riisiä
1 tl pippuria
2 tl paprikajauhetta
Suolaa maun mukaan
Timjamia tai meiramia
(Tämä on aika reilu määrä täytettä, vähempikin riittää, tästä määrästä saattaa jäädä yli.)

Puoli litraa öljyä, joka sopii uppopaistamiseen

Keitä riisi kypsäksi.
Itse tykkään käyttää riisiä, joka jää irtonaiseksi, osassa ohjeista taas käytössä puuroriisi.
Ruskista ja mausta jauheliha.

Lämmitä maito hiivalle sopivaksi.
Lisää joukkoon sokeri ja suola.
Lisää hiljalleen jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva.
Lisää lopuksi öljyä ja vaivaa vielä hetki.
Taikinasta tulisi tulla sopivan joustavaa ja tarttumatonta, eli lisää jauhoja tarvittaessa.
Ethän kuitenkaan liikaa, jotta taikinasta ei tule liian kuivaa.
Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Ota taikinasta lapsen nyrkin kokoisia paloja.
Pyörittele niistä palloja.
Litistä pallot vajaan sentin paksuiseksi.
Lisää pari lusikallista täytettä.
Nostele reunat yhteen ja litistä ne hyvin kiinni toisiinsa yhdeksi mytyksi.


Taita sitten sivureunat keskelle, käännä piiras ympäri ja muotoile kevyesti ympyrän muotoiseksi.


Vaihtoehtoisesti voit jättää piirakat puoli kuun muotoon, tai tehdä niistä pitkulaisia.



Kun olet valmistanut kaikki lihikset, lämmitä öljy.
Öljyn kanssa paistaessa täytyy olla todella varovainen.
Pidä kansi lähellä, äläkä päästä öljyä liian kuumaksi.
Itse teen yleensä niin, että lämmitän ensin kuutosella, ja testaan samalla pienellä taikinanpalalla milloin öljy on paistovalmista. Kun taikinapala nousee pintaan ja alkaa ruskistua, öljy on valmista.
Käännän silloin levyn pienemmälle,, kolmoselle tai neloselle, ja vaihtelen lämpötilaa tarpeen mukaan paistamisen aikana.
Varo, että kuumaan öljyyn ei roisku vettä tai muutakaan nestettä.
Varmista, että lihisten täyte on hyvin pakattu kuoreen ennen paistamista.
Paista lihiksiä kummaltakin puolelta, kunnes ne on saaneet hyvän ruskean sävyn.



Valuta reikäkauhalla ylimääräinen öljy takaisin kattilaan, kun nostelet kypsiä lihiksiä.

Tarjoile lihikset vaikkapa itsetehdyn ketsupin ja hölskykurkkujen kanssa.
Hölskykurkut voi pilkkoa kapeiksi siivuiksi tai kuutioiksi lihiksiä varten.





lauantai 4. tammikuuta 2020

Itsetehty ketsuppi

Helppo resepti itsetehtyyn ja makoisaan ketsuppiin!


Ainekset:

250g tomaattia (tai sen verran kun kaapista löytyy ja muut aineet vastaavasti sen mukaan)
3-4 cm purjoa
1 tl pippuria
1- 2 rkl sokeria maun mukaan
1 tl suolaa
1 rkl viinietikkaa

Timjamia tai muuta yrttiä

Pilko tomaatit ja purjo.
Laita tomaatit kattilaan ja lisää vettä niin, että tomaatit peittyy.
Lisää joukkoon purjo ja mausteet, lukuunottamatta etikkaa. 
Keitä kunnes tomaatit on täysin pehmenneet tai kauemminkin.


Lisää etikka.
Laita seos tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.
Lisää lopuksi mieleisesi yrtit sekaan. 
Maista ja lisää tarvittaessa jotakin maustetta.

Ketsuppi säilyy jääkaapissa noin viikon.






perjantai 3. tammikuuta 2020

Kampanisut

Kampanisut ovat Lapin maakuntaherkkuja.
Kuten kaikista perinneruoista, myös niistä löytyy useampia variaatioita, joista tässä yksi.



Ainekset:

200 g luomuvoita
Reilu puoli kuppia sokeria (käytin tummaa sokeria, ja se näkyy lopputuloksessa, vitivalkoisella sokerilla tulee vaaleammat nisut:))
2 tl soodaa
Purkki hapanta kermaa tai kermaviiliä
7-8 dl vehnäjauhoja

Nypi ensin voi ja sokeri keskenään.
Lisää sitten loput ainesosat ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Taikinan tulisi tulla sellaista, että se pysyy hyvin koossa, eikä tartu.
Peitä taikina ja laita se jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kaulitse taikinasta suorakaiteen muotoinen levy.
Leikkaa levystä noin 4 x 10 cm paloja.
Leikkaa palan toiseen pitkään reunaan kolme viiltoa ja taivuta pala hieman kaarevaksi, jotta "kamman" piikit erottuvat.

Voit halutessasi ripotella hieman sokeria pinnalle ennen paistamista.

Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.