SOCIAL MEDIA

perjantai 2. elokuuta 2019

Punaviinimarjakiisseli

Erilaiset kiisselit ovat osa suomalaista ruoanlaittokulttuuria.

Tällä kertaa reseptinä on punaviinimarjakiisseli, joka tehdään valmiista mehusta.
(Postauksen lopussa ohje myös suoraan marjoista tehtävään kiisseliin.)
Voit varioida tätä reseptiä mihin tahansa kiisseliin. 

Ainekset:

Marjamehua ( Voit käyttää tätä marjamehun perusohjeella tehtyä mehua pohjana) 
Perunajauhoja
Vettä

Kiehauta marjamehu kattilassa. Sekoita perunajauhot vesitilkkaan kiehumista odotellessa. Kun mehu on kiehuvaa, siirrä kattila pois levyltä ja lisää juokseva perunajauho-vesiseos mehuun samalla sekoittaen. Siirrä kattila takaisin levylle, ja anna kiehahtaa. Kun kiisseli kuplii, se on valmista. 

Siirrä kiisseli tarjoiluastiaan. Voit koristella kiisselin vaikkapa mintun tai sitruunamelissan lehdillä.





Hyvää oli! 





*******

Kiisselin voi tehdä myös suoraan marjoista, ja jättää sen siivilöimättä, jolloin marjat ovat valmiin kiisselin seassa. 

Tässä ohje:

Litra vettä
Marjoja
5 rkl perunajauhoja
Sokeria

Kiehauta vesi sokerin kanssa. Lisää marjat kun vesi on lähes kiehuvaa, näin ne säilyvät ehjempinä. Jos taas haluat, että marjat mehustuvat enemmän voit laittaa ne jo kylmään veteen ja keittää niitä pidempään. (Yksi tapa tehdä kiisseliä on tehdä pohja mehusta ja lisätä marjat valmiiseen kiisseliin. Näin marjat jäävät kauniin ehjiksi.)

Sekoita perunajauhot kiehumista odotellessa vesitilkkaan. 
Kun seos on kiehuvaa, ota kattila pois liedeltä ja lisää perunajauho-vesi seos juoksevana, samalla sekoittaen sekaan. Anna kiehahtaa. Kiisseli on valmista tarjottavaksi. 

Voit maustaa kiisseliä samaan tapaan kuin marjamehua.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti