SOCIAL MEDIA

torstai 1. elokuuta 2019

Graal of gravity - Puolukkasurvos

Suomalainen metsä on aarreaitta, josta toivottavasti voimme iloita vielä tulevaisuudessakin. Nautin suuresti metsässä kulkemisesta, kuten varmasti myös monet teistä, ja sen hiljaisuudesta ja rauhasta. Oleminen ja pysähtyminen, jonka metsä tuo kuin itsestään siellä olijalle; antaa ikään kuin painovoimaa ihmiselle itselleen. 

Puolukka on yksi suomalaisen keittiön perusaineksista. Puolukalla on myös monia muita terveydellisiä vaikutuksia. Niistä mainittakoon, että puolukassa olevat fenolit ja ellagihappo parantavat vastustuskykyä tukemalla suoliston bakteerikantaa. 


Tämä resepti sai nimensä suomalaisen metsän ja sen rikkauksien mukaan; Graal of gravity - Puolukkasurvos. Puolukkasurvos sopii tarjottavaksi niin suolaisten kuin makeiden ruokien kanssa (postauksen lopussa vinkkejä miten survosta voi muunnella). 

Ainekset: 

Muutama desi puolukoita (pakastemarjat sopii myös hyvin ja niitä voi käyttää ympäri vuoden)
Vajaa kupillinen sokeria (ruokosokeri (jos mahdollista luomua) tai vastaava sopii parhaiten) 





Laita ainekset kattilaan miedolle lämmölle. Sekoittele kunnes sokeri on täysin sulanut. Sen jälkeen voit painella puolukoita lastalla niin, että ne mehustuvat. Kun marjat ovat täysin pehmenneitä ja soes on muuttanut väriä tummemmaksi, ota kattila pois liedeltä. 

Voit "muussata" puolukat siivilän läpi niin, että seoksesta tulee täysin sileää.






Graal of gravity - puolukkasurvosta voit myös muunnella. 


Tässä muutamia ehdotuksia:


Lihan kanssa tarjottavaan puolukkasurvokseen voi jättää puolukat siivilöimättä. Survos on siten karkeampaa. 

Siivilöity survos sopii erityisesti jälkiruokiin, vaikkapa jäätelön tai lettujen päälle. 

Jos haluat, voit kokeilla maustaa survosta eri tavoin. Lisää keittövaiheessa sekaan esimerkiksi kardemummaa, kanelia tai vaniljaa. 
Kuvassa olevassa versiossa on edellä mainittujen mausteiden lisäksi raastettua inkivääriä, mikä antaa ytyä survokselle. Inkiväärillä maustettu survos sopii erityisesti suolaisten ruokien kanssa. 

Tässä survos on tarjoiltu kauraleivän ja kermajuuston kanssa. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti