SOCIAL MEDIA

torstai 30. heinäkuuta 2020

Blogin vuosipäivä + Leipäressu mustikkahillolla

Olen nyt kirjoittanut tätä blogia vuoden verran.
(Itseasiassa varsinainen vuosipäivä oli eilen; mutta en ehtinyt työkiireiltä postata mitään...)

Blogin pitäminen on ollut todella antoisaa ja iloa tuottavaa, ja samalla olen oppinut paljon uutta kotimaamme ruokiin liittyen.

On ollut hienoa myös huomata, että lukijoita on riittänyt!  Palautetta on tullut mm. siitä, että blogin seuraaminen on innostanut muitakin kokkaamaan. Kiitos lukijoille!!!

Blogin suosituin resepti tähän mennessä on ollut Leipäressu, joten päätin tehdä sitä juhlan kunniaksi. Tässä vielä ohje kyseiseen leipäressuun: Leipäressu

Ressu ei koreile ulkonäöllään, kuten moni muukaan kotimainen perinneherkku, mutta maku on kotoisa ja vie kielen mennessään.

Juhlapäivän kunniaksi ruisleivästä tehty ressu sai lisämakua kardemummasta, jota lisäsin voisulan sekaan leipien ruskistamisen vaiheessa, sekä juuri tehdystä kotimaisesta mustikkahillosta.
Kokeile sinäkin!


Ps. Sen verran voin tulevasta vinkata; että tulossa pian mm. muutama erilainen kukkoresepti, ja monta muuta suussa sulavaa tarjottavaa!
Olisi myös kiva kuulla, jos sinulla on jokin ruokalaji, jonka reseptiä toivoisit blogiin.
Koitan mahdollisuuksien mukaan toteuttaa toivereseptejä!








sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Horsmankukkamehu ja -hillo

Maitohorsman käyttö ruoanlaitossa on yleistynyt viime vuosina.
Varsi- ja lehtiosat sopii suolaisiin tarjottaviin, kun taas kukinnot makeisiin.
Kukinnoista syntyy kauniit tarjottavat; tällä kertaa tein mehua ja hilloa.


Horsman kukat sopii käytettäväksi mm. kakkujen koristelussa; jäätelöä taidan kokeilla seuraavaksi.

Ainekset:

Horsmankukkamehu:
Maitohorsman kukintoja
Vettä
Sitruunamehua
Sokeria

Hillo:
Maitohorsmankukintoja
Vettä
Hillosokeria
Sitruunaa

Mehun valmistus:

Keitä horsman kukintoja vedessä muutama minuutti.
Siivilöi seos.
(Älä välitä vielä väristä, se muuttuu punaiseksi kun lisäät sitruunamehua ja sokerin.)
Lisää siivilöityyn nesteeseen puolikkaan sitruunan mehu (tai enemmän riippuen kuinka ison määrän teet mehua) sekä sokeria maun mukaan.
Kiehauta niin, että sokeri sulaa.
Valmista!


Voit tarjota mehun sellaisenaan tai sekoittaa siihen kivennäisvettä, jolloin saat kuplivan juhlajuoman.


Hillon teko:

Keitä kukintoja pienessä vesimäärässä hetken aikaa.
Siivilöi seos.
Lisää siivilöityyn nesteeseen hieman sitruunanmehua (väri muuttuu, voit itse säädellä minkä verran halaut laittaa sitruunamehua).
Lisää hillosokeri suhteessa nesteen määrään.
Anna kiehua 5-10 minuuttia.
Purkita hillo puhtaisiin lasipurkkeihin.



Voit halutessasi tehdä hillon myös niin, että jätät kukkia sekaan.

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Gluteenittomat vaniljavannikkeet

Gluteeniton

Nämä gluteenittomat vaniljavannikkeet voit tarjoilla sellaisenaan tai koristella ne eri tavoin.



Ainekset:

200 g luomuvoita
1 kananmuna
2-3 tl vaniljasokeria
Puoli kuppia perunajauhoja
Noin puolitoista kuppia gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutukseen:
Tomusokeria
Vettä

Uuni 200 astetta

Nypi voi ja sokeri keskenään.
Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
Lisää sitten vaniljasokeri, perunajauhot ja leivinjauhe.
Lisää hiljalleen kaurajauhoja, kunnes saat sopivan kiinteän taikinan.


Taikinan tulisi olla sellaista, että se ei tartu käsiin, mutta ei liian kovaa.

Muotoile sitten vannikkeet. 
Voit tehdä ne käsin tai tyllalla puristamalla ympyrän muotoon.
Käsin tehdessä pyörittele noin sentin paksuisia pötköjä, joista muotoilet ympyröitä.


Paista uunin keskitasossa noin 5 minuuttia. 

Voit koristella valmiit vannikkeet esimerkiksi tomusokerista ja vedestä tehdyllä seoksella. 
Käytä pursotinta koristeluun. 


Tarjoile vaniljavannikkeet vaikkapa kesäisen marjamehun tai kuvassa olevan horsmamehun kanssa. (Ohje tulossa blogiin, mutta niitä löytyy pilvin pimein netistä jo nyt:)) 


Koristelin osan vannikkeista tomusokeriseoksella, johon oli lisätty salmiakkijauhetta. 
Lisäksi ripottelin päälle seosta, jossa kookoshiutaleita, lakritsin paloja jne. 
Hyvin toimi! Voit kokeilla mitä tahansa, vain luovuus on rajana!









perjantai 24. heinäkuuta 2020

Ruusunlehtihillo

Ruusunlehtihillon valmistaminen on helppoa ja sen valmistumista on ihana seurata.


Huom! Kerääthän ruusunlehdet puhtailta paikoilta, ilman torjunta-aineita käsitellyistä ruusuista. Kerää lehdet juuri kun ne ovat putoamassa, näin voit ihailla ruusujen kukintaa mahdollisimman pitkään, samalla kunnioittaen luonnon rytmiä.



Ainekset:
Ruusunterälehtiä. Tässä annoksessa oli itsellä reilu puoli litraa lehtiä (ei mitenkään painettuna astiaan, vaan sen verran kuin niiden omalla painolla mahtuu)
3 dl vettä
Puolikkaan luomusitruunan mehu
3 dl sokeria tai hillosokeria (käytän usein tavallista sokeria hillon tekoon, jos hillo syödään heti. Kun keittä riittävän kauan, hilloutuu tavallisellakin. Jos taas haluan pitkään säilyvää; käytän hillosokeria)

Huuhtele ruusunlehdet ja laita ne veden kanssa kattilaan.


Keitä niitä viitisen minuuttia vedessä.
Väri on harmaahko.


Lisää sitruunanmehu ja väri kirkastuu.


Lisää vielä sokeri ja keitä vielä 5-10 minuuttia.
Väri muuttuu jälleen.


Valmis ruusunlehtihillo sopii tarjottavaksi vaikka vaniljajäätelön kanssa.
Itse tykkään myös eksoottisemmista mauista eli miksei sitä voisi tarjota jonkin lihankin kanssa.
Katsotaan millaisia kokeiluita syntyy!











torstai 23. heinäkuuta 2020

Muikkukukko

Muikkukukko lienee yksi perinteisimmistä savolaisherkuista.


Tämä ohjeena oleva muikkukukko on kooltaan pieni ja paistoaika oli tällä kertaa (n. 3 h) myös lyhyempi, kuin kukossa, jossa on enemmän kokoa (4-5h olen yleensä paistanut).
Lisäksi jauhot on tällä kertaa 50/50 ruis/vehnä, kun taas kuorta, jossa ruista on enemmän, olen paistanut yleensä pidempään.

Ainekset:

Kuori:
Kuppi ruisjauhoja
Kuppi vehnäjauhoja
2 tl suolaa
30g sulatettua voita
Vettä

Täyte:
300-400 g muikkuja
Paketti rasvaista pekonia tai kylkisiivua
Suolaa
(Voita)

Perkaa muikut.

Valmis sitten taikina seuraavasti.
Sekoita kuoren kuivat aineet keskenään.
Lisää hiljalleen vettä, kunnes saat sopivan napakan, mutta pehmeän taikinan.
Lisää myös sulatettu voi.
Voit tarvittaessa lisätä jauhoja/nestettä, tässä ei voi mennä pieleen, aina voi korjata tilanteen, jos jotain on liikaa.
Vältä tekemästä liian kuivaa taikinaa, sillä se halkeaa helpommin uunissa.


Kaulitse tai painele käsin kuoritaikinasta pyöreä, noin sentin paksuinen levy leivinpaperoidulle pellille.
Painele reunat hiukan ohuemmiksi.


Lisää sitten täytteet.
Asettele kylkisiivuja/pekoni pitkittäin levyn keskiosaan.
Lisää päälle muikkuja, mutta vain keskiosaan, suunnilleen siihen kokoon, mihin valmis kukko tulee.
Tee sama muutaman kerran, vuorotellen pekonia ja muikkuja.
Voit ripotella väliin hieman suolaa tai halutessasi muutamia voi nokareita.
Nostele lopuksi lihansuikaleiden päät niin, että koko täytteestä muodostuu pyöreä keko. (Kts. kuva)


Kun olet täyttänyt kukon, käännä reunat päälle.
Käytä apuna vesitilkkaa ja silottele taikina tasaiseksi niin, että siihen ei jää aukkoja.


Voit halutessasi kääntää kukon ympäri, mutta varmista, että mitään koloja ei jää, sillä muuten kukko "alkaa laulamaan" niistä.
(Kukko laulaa silloin kun se alkaa vuotaa jostakin kohdasta uunissa, ja tätä tulisi välttää.)


Kun olet saanut kukon muokattua valmiiksi, laita se uuniin ja paista 250 asteessa 45 minuuttia.
Vaihda sitten lämpötila 150 asteeseen ja paista 3-4 tuntia.


Peitä valmis kukko leivinliinalla ja anna pehmitä rauhassa liinan alla.
Voit tarjota kukon siivutettuna tai niin, että leikkaat päältä palan kantta auki ja täytteet voi lusikoida aukosta lautaselle.

Ei kun kukkoa maistamaan!!!
(Postausta tehdessä tämä kukko odottaa vielä tarjoilua, eli ei avataan myöhemmin;))











perjantai 17. heinäkuuta 2020

Röpörieska eli savolainen ohraryynirieska

Usein moni leipä maistuu melko samanlaiselta.
Tämä röpörieska ei.
Se maistuu ihan omanlaiseltaan, makean, suolaisen ja happaman sekoitukselta.
Kokeile!


Ainekset:

Purkki luomupiimää
Kuppi rikottuja ohrasuurimoita
Puoli kuppia luomuohrajauhoja
2 tl suolaa
Reilu kourallinen luomukaurahiutaleita
Pari rkl voisulaa

Uuni 250 astetta

Kaada piimä kulhoon ja lisää joukkoon ohrasuurimot.
Peitä kannella ja laita turpoamaan jääkappiin yön yli.


Lisää aamulla muut aineet ja sekoita.
Kaada seos leivinpaperoidulle uuninpellille ja levittele noin sentin paksuiseksi.


Paista kullanruskeaksi, noin reilu puoli tuntia uunin keskitasossa.


Tarjoile voin tai munavoin kanssa.
Sopii niin arkeen kuin juhlaan!




lauantai 11. heinäkuuta 2020

Perunarieskat

Kananmunaton 

Perunarieskat syntyvät helposti edellisen päivän pottumuusista tai keitetyistä perunoista.


Ainekset:

Pottumuusia tai keitettyjä perunoita
Vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Suolaa

Jos käytät keitettyjä perunoita tarvitse lisäksi vettä tai maitoa

Joissakin resepteissä on käytetty kananmunaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Uuni 250 astetta

Valmista taikina sekoittamalla pottumuusin sekaan sopivasti muita aineita. Jos perunamuussi on kovin "tukkoista" lisää joukkoon hieman nestettä ennen jauhojen lisäämistä.

Jos käytät keitettyjä perunoita, kuori ja muussaa ne ensin ja lisää sitten joukkoon muutama desi nestettä, jotta saat muussimaisen seoksen.
Lisää sitten sopivasti jauhoja sekä muut aineet.
Näiden rieskojen teossa ei tarvitse olla turhan tarkka.
Jos taikina on liian tarttuvaa, lisää jauhoja, jos liian kuivaa, lisää nestettä.

Taputtele taikinasta sitten 10-12 cm kokoisia pyöreitä, noin sentin paksuisia rieskoja.
Pistele haarukalla hieman reikiä rieskojen pintaan.

Paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.


Hyvää tulee!
Tarjoile keiton, raikkaan salaatin tai minkä tahansa muun kanssa.
Tuoreet rieskat maistuvat hyviltä ihan vain pelkän voin kanssa vaikka pienenä välipalana.






maanantai 6. heinäkuuta 2020

Tievesj

Tievesj - eli teevesi savoksi, on käytännössä ihan tavallinen yrttitee.



Teeveteen yrteiksi kelpaa mitkä tahansa luonnonyrtit.
Ennen vanhaan teevettä on tehty mm. puolukanlehdistä, jotka kuivattiin ja paahdettiin.
Vadelmanlehdet, mustaherukanlehdet, maitohorsman lehdet, mesiangervonkukinnot, mitä tahansa löydätkin; tosin kasveja ei kannata ihan siitä tien pientareelta kerätä tievetteenkään.

Ainekset:
Vettä
Sopivia syötäviä yrttejä

Keitä vesi.
Kaada vesi lehtien päälle ja anna hautua.
Siivilöi kuppiin ja tarjoile sellaisenaan.






















perjantai 3. heinäkuuta 2020

Avokukko ahvenesta

Avokukko syntyy muutamassa tunnissa, toisin kuin suljettu kukko.


Tässä kukossa käytin ahvenia, kun niitä oli saatavilla, usein se tehdään muikuista tai lohesta.

Ainekset:

Kuppi ruisjauhoja
Puoli kuppia vehnäjauhoja
Suolaa
Noin kupillinen vettä

Täyte:
Paketti pekonia tai possun kylkisiivuja
300-400 g kalaa (ahvenia, muikkuja, lohta, mitä vaan sattuu Ahti antamaan)
Suolaa maun mukaan

Suolaa kalat noin tuntia ennen valmistamista.
Laita ne kylmään odottamaan.

Valmis taikina sekoittamalla kuivat aineet keskenään.
Lisää sitten hiljalleen vettä, kunnes saat sopivan kiinteän taikinan.
Vältä tekemästä liian kuivaa taikinaa.


Muotoile taikinasta soikion muotoinen pohja leivinpaperoidulle uuninpellille.
Käytä apuna ruisjauhoja, jotta pohja ei tartu.

Lisää sitten täyte seuraavasti.
Laita pekoni/ lihaviipaleita ensin pohjalle; jätä reunoista n. kolme cm vapaaksi rypytystä varten.
Lisää seuraavaksi (peratut) kalat.
Itse käytin tällä kertaa ahvenia, jotka oli muuten perattu, paitsi ruodot.


Ladoin sellaisenaan ne lihojen päälle. Kalaa olisi voinut olla hieman enemmänkin täytteeksi suhteessa pohjaan.


Ripottele vielä hieman ruisjauhoja kalojen päälle.

Rypytä sitten reunat kauniisti.


Paista ensin 250 asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Laske sitten lämpö 180 asteeseen ja paista 1,5 tuntia tai kunnes kukko vaikuttaa kypsältä.


Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.