SOCIAL MEDIA

Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Helppo peruna-pekonisalaatti

Tämä peruna-pekonisalaatti sopii hyvin kesäiseen ruokapöytään.


Ainekset:
Kilo kotimaisia luomuperunoita
Pari pakettia kotimaista pekonia
Pari kevätsipulia
2-3 valkosipulin kynttä
Herneenversoja
Kourallinen kotimaisia luumutomaatteja
Suolaa
Pippuria
Öljyä
Hieman majoneesia tai vastaavaa.

Keitä perunat suolavedessä kypsiksi.
Pese ja pilko sipuli.
Kuori ja pilko myös valkosipuli.
Pese ja puolita tomaatit.
Pilko pekonit ohuiksi siivuiksi.
Lorauta öljyä pannulle ja lisää sipulin valkoinen osa, valkosipuli ja pekonit.
Paista kypsäksi ja mausta suolalla ja pippurilla.
Puolita kypsät perunat ja asettele ne tarjoilu astiaan.
Lisää päälle pekoniseos ja puolitetut tomaatit.
Koristele herneenversoilla ja sipulin vihreillä osilla.
Sekoita majoneesin joukkoon hieman vettä, jotta siitä tulee juoksevaa.
Kaada seos salaatin päälle.
Maista ja mausta tarvittaessa lisää.


Ps. Olisipa ihanaa, kun voisi käyttää mahdollisimman paljon lähellä tuotettua; omasta puutarhasta tai lähituottajilta. Lihatkin miastuvat ihan erilaiselta, kun hakee suoraan tuottajalta.
Omavaraisuudestakin on paljon puhetta ja esimerkiksi facebookista löytyy ryhmiä siihen liittyen.

Pps. Blogissa on julkaistu ahkerasti kuluneen vuoden aikana.
Blogin pitäminen on ollut kiinnostavaa ja hauskaa, ja siinä on samalla oppinut paljon uutta.
Nyt kesällä reseptejä tulee ilmestymään harvakseltaan; kesäpäivät tulee varmasti kulumaan suurelta osin lomia vietellessä ja maisemia ihaillessa!

Ihania kesäpäiviä kaikille lukijoille!!!

torstai 14. toukokuuta 2020

Kananmunasalaatti

Raikas kananmunasalaatti syntyy kotimaisista raaka-aineista. 
Voit tarjota sitä sellaisenaan kevyenä lounaana tai lihan, kanan tai kalan lisukkeena.



Ainekset:

Kerä jotakin salaattia
Kourallinen retiisejä
Pala kurkkua
Kotijuustoa
4-5 luomukananmunaa
Pari kevätsipulia
Persiljaa

Kastike:

Pari rkl öljyä
Lusikallinen hunajaa
Mustapippuria
Suolaa
(Puolikkaan sitruunan mehu)

Keitä kananmunat.
Kuori ja halkaise kypsät munat.

Pese salaatti ja lado se isohkoina lehtinä lautaselle. 
Pese ja siivuta kurkku sekä retiisit.
Asettele ne salaatinlehtien päälle. 
Pilko kotijuusto.
Asettele sitten pilkotut kotijuuston palat kananmunan puolikkaat salaattiin. 
Pilko kevätsipuli ja persilja, ja koristele salaatti niillä. 

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet sekaisen blenderissä. 
Voit lisätä joukkoon halutessasi jotakin kotimaista yrttiä. 
Puolikkaan sitruunan mehu sopii myös hyvin joukkoon, tosin sitä ei saa kotimaisena, eikä lähimaillakaan tuotettuna;) 
Tarjoa kastike salaatin rinnalla. 

Salaatti on valmis!


perjantai 1. toukokuuta 2020

Perunasalaatti

Tämä raikas ja helppo perunasalaatti sopii hyvin niin vappulounaalle, kuin vaikkapa kesäiseen ruokapöytään.



Ainekset:

1 kg luomuperunoita (ei jauhoisia)
1 iso luomusipuli tai nippu kevätsipulia
1 luomuomena
Purkki luomukermaviiliä
Purkki Creme fraichea
Suolaa maun mukaan
1 tl mustapippuria
Ripaus tai pari luomuruokosokeria
Jotakin tuoretta yrttiä (tällä kertaa käytin itse timjamia)

Kuori perunat.
Pilko perunat 4-6 osaan riippuen perunan koosta ja keitä ne.
Kuori sipuli.
Pilko se pieniksi kuutioiksi tai vastaavasti pilko kevätsipuli ohuiksi paloiksi.
Kuori omena ja pilko myös se kuutioiksi.

Sekoita kypsät ja jäähtyneet perunat, sipuli, omenanpalat keskenään.
Lisää joukkoon mausteet ja maitotuotteet.
Lisää tuoretta yrttiä pilkottuna maun mukaan. Saa olla reilusti, jotta maistuu!

Tarjoile perunasalaatti vappun nakkien kanssa.
Salaatti sopii tarjottavaksi lihan, kanan ja kalan kanssa.






keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Isoäidin munasalaatti

Isoäidin munasalaattia tehdessä, pohdin sitä miten usein reseptistä kuin syntyy reseptistä lopulta kunkin tekijän kädenjäljen näköinen, vaikka resepti olisi kuinka tarkka ja sama.
Jokainen antaa ikään kuin oman mausteensa samaan reseptiin.
Maku voi olla sama (ja/tai sekin hiukan vaihdella), mutta tapa tehdä asioita, koristella, laittaa esille, on usein jokaisella hieman erilainen.
Lopputulos on siis aina hieman erilainen, vaikka pyrkisimme samaan kuin aiemmin.


Isoäidin munasalaatti

Ainekset:

Kerä lehtisalaattia tai muuta kovalehtistä salaattia
(Muutama retiisi)

Kastike:
4 luomukananmunaa
1 purkki luomukermaa
1 rkl etikkaa
1 tl pippuria
Reilu tl sokeria
Reilu tl sinappia
1 tl suolaa

Keitä kananmunat koviksi.
Erottele keltuaiset valkuaisista.
Muussaa keltuaiset hienoksi.
Pilko valkuaiset kuutioiksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Lisää joukkoon etikka ja sekoita kevyesti.
Lisää joukkoon sitten muut mausteet, sekä lopuksi keltuaismurska.
Sekoita kevyesti ja maista.

Pese salaatti ja riivi se paloiksi tarjoiluastiaan.
Voit lisätä halutessasi siivutettuja retiiseitä joukkoon.
Lisää päälle kastike, ja lopuksi valkuaiset.

Voit halutessasi koristella salaatin tillillä tai lisätä hieman kuivattua tilliä kastikkeen sekaan.

Tarjoile salaatti esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja kalan kanssa.