SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Pata kattilaa soimaa - pata/kattilaleipä

"Pata kattilaa soimaa" on vanha suomalainen sananlasku.
Se sopii oikein hyvin niin ruokablogiin, mutta on myös käypä ja kelpo muistettava, myös monissa elämäntilanteissa.

Tässä siis resepti Pata kattilaa soimaa - leipään.
Sain alkuperäisen reseptin pataleipään (tai kummaksi sitä nyt haluaa kutsua) eräältä entiseltä työkaverilta. Tämä on hieman muunneltu versio siitä.

Tätä leipää voit valmistaa niin padassa, kuin kattilassa; molemmat toimii yhtä hyvin.

Ainekset:

4 dl lämmintä vettä
8 dl jauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
(2 rkl pellavansiemeniä tai vastaavia)

Sekoita aineet keskenään. (Jauhot ja neste on suhteessa noin 2 osaa jauhoja 1 osa nestettä.)
Voit halutessasi lisätä sekaan pellavansiemeniä tai muita kotimaisia siemeniä muutaman ruokalusikallisen.
Laita jääkaappiin yöksi tai vähintään 8-10 tunniksi.

Kumoa taikina jauhotetulle leivinpaperille.
Muotoile se pyöreäksi. Voit käyttää jauhoja apuna, mutta ethän tee taikinasta liian kiinteää tai "vaivaa" taikinaa. Eli vain hyvin kevyttä käsittelyä.
Anna kohota vielä noin puoli tuntia.

Laita sopiva pata tai kattila kylmään uuniin. Tarkista pata/ kattila ennen kuumennusta, että se kestää uunia, eikä siinä ole muoviosia.
Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Anna padan /kattilan kuumentua uunissa.

Kun taikina on kohonnut uudelleen leivinpaperilla, ota pata/ kattila uunista.
Kumoa taikina kuumaan pataan/ kattilaan.
Voit tehdä taikinaan halkeamattomuusviillon, joka myös näyttää kivalta leivän koristeena.

Peitä pata/ kattila kannella ja laita uuniin.
Paista leipää kannen alla reilut puoli tuntia.
Ota sitten kansi pois ja paista vielä 12 minuuttia.



Tein leivästä myös puolukkaisen version. Sen ohjeen löydät tästä.







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti