SOCIAL MEDIA

tiistai 28. tammikuuta 2020

Mottiruunarit eli Runebergintortut kupeissa

Gluteeniton, laktoositon

Olin 16-vuotias ja asuin Oulun seudulla, kun sain ensimmäisiä kertoja kosketusta keittiötyöhön.
Olin silloin keittiöapulaisena, aamupäivät kuorin perunoita, tiskasin ja katoin pöytiä yms.
Iltapäivisin olin kiinnostunut seuraamaan keittäjää, kun hän leipoi erilaisia tarjottavia iltapäiväkahveille tai muihin tilaisuuksiin. 
Kun kahviaika lähestyi, hän pyysi aina; Laitahan motit pöytään. 
Motti oli siis kuppi hänen kotiseutunsa murteella. 

Jotkin asiat eivät kaipaa uudistusta ja ne pysyvät hyvänä sellaisenaan vuodesta toiseen. 
Niin on myös Runebergin torttujen kanssa.
Tällä reseptillä valmistuu siis myös ihan perusruunarit, vaikka tällä kertaa ne onkin joutuneet mottiin. :)


Tortut on tehty pieniin noin reilun desin vetoisiin motteihin, mutta leivontaan käytän yhä tässäkin reseptissä samaa noin 2,5 dl:n perusmottia (kun ei ole piripintaan täynnä), joka lähes jokaiselta löytyy kaapista. 
Reseptillä valmista 5-6 torttua. 

Ainekset:

100g laktoositonta luomuvoita
1,5 sokeria 
1 luomukananmuna
1 tl kardemummaa
Puoli mottia mantelijauhetta
Puoli mottia perunajauhoja
Puoli mottia murskattuja gluteenittomia/ laktoosittomia pipareita (joulusta ylijääneet sopii hyvin tähän. Voit käyttää myös muita keksin jämiä, eli ei tarvtise lähteä kauppaan niiden perässä.)
1 tl leivinjauhetta
2 rkl gluteenittomia kaurajauhoja tai vastaavia muita jauhoja
1 tl karvasmanteliuutetta

Kostutukseen: omenamehua tai vettä johon sekoitettu hieman karvasmanteliuutetta

Koristeluun

1,5 dl tomusokeria
Vettä
Vadelmahilloa

Uuni 175 astetta

Voitele voilla motit tai muut muotit, jossa haluat tehdä tortut. Jauhota ne mantelijauholla tai vastaavalla gluteenittomalla jauholla.
Käytä vain uuninkestäviä motteja.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokeri-munavaahdon joukkoon. 
Voit maustaa taikinan halutessasi teelusikallisella karvasmanteliuutetta. 
Laita taikinaa motteihin noin 2/3 osaa motin koosta. Jätä kohoamisvaraa.
Paista 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.
Anna torttujen jäähtyä.

Kostuta ne omenamehulla tai karvasmanteli-vesiseoksella. 

Sekoita tomusokerin sekaan muutama teelusikallinen vettä. 
Laita seos pursottimeen ja pursota ympyrä tortun päälle.
Laita tortun keskelle pieni lusikallinen vadelmahilloa. 

Tortut ovat valmiita tarjottavaksi. 


Ei Runebergin päivää ilman runoa. 
Tässä yksi lempirunoistani, joka ei tosin ole Runebergilta, vaan toiselta kansallisrunoilijaltamme Eino Leinolta. 

Hyvää Runebergin päivää!

"Rauha" 

Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
(Eino Leino, Sata ja yksi laulua kokoelma, 1898)









3 kommenttia :

  1. Onpa ihania! Harmi kun ei ole meillä tuon kokoisia motteja. Motti on niin rakas ja kotoisa sana minullekin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla!:)
    Voi tehdä isompaankin, mutta kannattaa laittaa vain muutama cm pohjalle niin ei tule liian isoja ja tuhteja:)

    VastaaPoista
  3. Hauskat tortut motissa! Näitä pitää kokeilla.

    VastaaPoista