SOCIAL MEDIA

perjantai 23. lokakuuta 2020

Riista- (tai poron-)käristys

Kokopäivätyö alkoi elokuussa, enkä ole ehtinyt postata mitään viimeisen kuukauden aikana. 

Nyt tuli hetki sopivaa aikaa, ja päätin aloittaa tekemällä riistakäristystä. 

Sama ohje pätee myös poronkäristykseen.

Ainekset: 

Pari sipulia

Paketti riista- tai poronkäristys lihaa (tai vielä parempaa; sopivaa tuoretta lihaa) 

Mustapippuria

Suolaa

Voita

Vettä

Pilko sipuli. 

Laita nokare voita pannulle ja anna sulaa.

Kuullota hetki pilkottuja sipuleita siitä ja lisää sitten jo hieman sulanut liha. 

Irrottele lihasta paloja esim. puulastalla.

Käristä lihaa kunnes se on saanut hyvän värin. 

Lisää joukkoon hieman mustapippuria, suolaa ja puoli kuppia vettä. 

Laita kansi päälle ja anna vielä kypsyä. Jos haluat lihasta todella mureaa, anna kypsyä pienellä lämmöllä useamman tunnin ajan. 

Voit lisätä vettä tarvittaessa; sitä saa jäädä hieman "kastikkeeksi". 


Riistakäristys sopii hyvin niin juhlaan kuin arkeen, ja perinteisesti se on tarjottu perunamuusin kanssa.

Sen kanssa sopii hyvin myös puolukat tai vaikkapa tämä puolukoista tehty Graal of Gravity - hilloke.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti