SOCIAL MEDIA

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kananjauhelihapihvit

Gluteeniton

Kun kyselin äidiltäni, miten heillä syötiin kanaa kun hän oli lapsi, hän vastasi: Ei syöty, kanat olivat meidän kavereita ja kanoilta sai munia. 

Olen sen pohjalta (ja monia reseptejä selaillessa) miettinyt mitä siis tehdä kanasta tähän blogiin, etenkään kun varsinaisia perinneruokia ei Suomessa siitä oikeastaan ole. Vaikka sitä paljon täällä syödäänkin. (Kananjauhelihasta tehdyt lihapullat löytyvät jo blogista.)

Ps. Jos sinulla on jokin perinteinen resepti kanasta, kirjoitathan kommentteihin. 
Hienoa jos reseptin saa jakoon muillekin:)

Tässä nyt kuitenkin jauhelihapihvit, jotka on tehty luomukananjauhelihasta. 


Ainekset:

Paketti luomukananjauhelihaa
1 pienehkö luomukesäkurpitsa
2 pientä luomusipulia
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 luomukananmunaa
1 tl mustapippuria
1-2 tl ruususuolaa (maun mukaan)
2 tl kotimaista kuivattua meiramia, timjamia tai muuta yrttiä
2 tl paprikajauhetta

Paistamiseen öljyä ja voita

Raasta kesäkurpitsa.
Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. 
Sekoita kaikki aineet keskenään.
Peitä ja anna seisoa puolisen tuntia jääkaapissa. 

Mikäli haluat vahvemman makuisia pihvejä, voit lisätä mausteeksi vielä valkosipulia ja chiliä.

Lorauta pannulle hieman öljyä.
Tee taikinasta sopivan kokoisia pihvejä ja laita ne pannulle.
Lisää pari nokaretta voita, jotta pihvit saavat hyvin "rusketusta".
Anna pihvien kypsyä ja ruskistua hyvin voissa molemmin puolin.

Tarjoile pihvit vaikkapa kotimaisten kasvisten ja perunoiden kanssa.
Voit käyttää näitä pihvejä myös vaikkapa hampurilaispihveinä. 



4 kommenttia :

  1. Kanaviilokkia oli usein koulussa. :)

    VastaaPoista
  2. Totta, se oli yksi perusruuista siellä:)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti sanottu äidiltäsi. Ei minunkaan lapsuudessani syöty kanoja. Siihen aikaan sai vain jostain isommista marketeista kokonaisia broilereita pakastettuina. Myös vanhoissa keittokirjoissa on tosi vähän reseptejä mistään linturuoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Samoja havaintoja olen tehnyt. Nykyään kanaruoat on niin yleisiä, että vaikea kuvitella ruokapöytää ilman niitä:)

      Poista