SOCIAL MEDIA

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Punajuurijuustokakku

Tämä punajuurijuustokakku on helppo tehdä, mutta vaatii hieman aikaa. 



Tarvitset siihen punajuurten keitinlientä (ilman suolaa) eli se kannattaa tehdä muiden punajuuriruokien keittämisen yhteydessä. Voit myös pakastaa keitinlientä ja käyttää sitä aina tarvittaessa.

Voit muunnella ohjetta helposti gluteenittomaksi tai maidottomaksi vaihtamalla aineksia.


Pohja:

100g digestive-keksejä tai jotakin muita rapeita samankaltaisia keksejä. 

50g voita sulatettuna


Täyte:

200g tuorejuustoa

Puoli kuppia sokeria

1 tl vaniljasokeria

Puoli kuppia maustamatonta jogurttia

1 pkt kauravaniljakastiketta (vaahtoutuvaa)

5 liivatelehteä

1 dl punajuurten keitinlientä


Kiillekuorrutus:

noin 2,5-3 dl nestettä (käytin n. 2 dl punajuurenkeitinlientä + 1 dl mustaviinimarjamehua)

4 liivatelehteä

1 dl sokeria tai maun mukaan


Valmistele kakkuvuoka. Helpoin tapa on käyttää leivinpaperia pohjalla ja reunoilla. 

Murenna sitten keksit hienoksi ja sekoita voisula niiden joukkoon. Taputtele seos vuoan pohjalle tasaiseksi ja laita jääkaappiin odottamaan seuraavaa vaihetta.

Valmista täyte. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, jogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Lämmitä noin desi punajuuren keitinlientä (voit lisätä hieman vettä joukkoon) ja sulata liivatelehdet siinä. Sekoita sitten liivatelehtiliuos tuorejuustoseoksen joukkoon ja lisää lopuksi vielä vaahdotettu vaniljakastike. 

Kaada täyte keksimuroseoksen päälle kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 

Valmista sitten kiille. Lämmitä neste ja sokeri (sokerin tulisi sulaa nesteeseen) ja sulata liivatelehdet siinä. Anna jäähtyä haaleaksi. Valuta kiille kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vielä muutaman tunnin ajan.

Voit halutessasi koristella kakun esimerkiksi kuivatuilla ruusunlehdillä tai muilla kuivatuilla syötävillä kukilla.

Kakku vie kielen mennessään! :) 














 


sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kauramaito

Olen haaveillut joskus omasta lehmästä tai vuohesta, jolta saisi maitoa. Molemmat isoäitini hoitivat karjaa ja lapsena se oli todella kiinnostavaa.
Nyt kun omaa maidontuottajaa ei ole ; ), piti tehdä itse maitoa muilla keinoin.

"Kauramaito"


Ainekset:

2,5 dl luomukaurahiutaleita
7 dl vettä
(Hiutaleiden ja maidon suhteeseen vaikuttaa millaisia hiutaleita käytät)

Liota kaurahiutaleita vedessä 15 minuuttia tai kauemmin riippuen kauralaadusta. 


Hienonna seos tehosekoittimella.


Siivilöi seos harsokankaalla peitetyn siivilän läpi. 
Jäljelle jäävän "mäskin" voit käyttää esim. marjojen kanssa soseuttamalla smoothieksi. 

Säilytä kauramaito jääkaapissa ja tarjoile viileänä! 

Ps. Jos haluat voit makeuttaa kauramaitosi vaikkapa hunajalla; itse en kokenut tarpeelliseksi, vaan kauran oma makeus riitti hyvin. 

Pps. Jos haluat säilyttää kauramaitoa pidempään, muista tehdä kaikki valmistusvaiheet todella hygieenisesti. Harsokangas, jota käytät tulisi olla puhdas ja vedellä huuhdeltu, jotta siitä ei irtoa esim. pesuainetta kauramaidon sekaan.
















keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Hevosenkengät

 Hevosenkengät sopii vaikkapa Uuden Vuoden naposteluihin Onnea tuomaan.

Tässä ohje:

Ainekset:

200 g huoneenlämpöistä luomuvoita

1 dl luomuruokosokeria

1 luomukananmuna

4 dl luomuvehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Koristeluun:

Suklaata

Nonparelleja, pähkinärouhetta, kookoshiutaleita tms.

Uuni 175 astetta


Vaahdota voi ja sokeri. 

Vatkaa joukkoon muna.

Lisää jauhot ja leivinjauhe lyhyesti sekoittaen tasaiseksi taikinaksi. 

Kääri taikina kelmuun tai leivinpaperiin ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia. 

Valmista keksit seuraavasti. 

Voit joko pursottaa taikinan hevosenkenkien muotoon tai tehdä rullaamalla siitä ohuita (n. vajaan sentin paksuisia) pötköjä, joista muotoilet hevosenkenkiä. (Mallikeksit on tehty rullaamalla)

Paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.

Sulata suklaa. Dippaa kypsien keksien kärjet siinä ja ripottele suklaanpäälle nonparelleja/ pähkinärouhetta tms. 


Anna kovettua. 

Valmista tuli!







maanantai 28. joulukuuta 2020

Mallasleipä

Sain tämän mallasleivän ohjeen ystävältä. 

Kuten hyvää ystävää, ei tätäkään toimivaa perusreseptiä, tarvitse muuttaa, vaan se toimii sellaisenaan, ajattomasti. 


Ainekset:

1 l huoneenlämpöistä luomupiimää

100g hiivaa tai 3 pussia kuivahiivaa

1 rkl suolaa

3 rkl tummaa siirappia

3 dl leseitä

3 dl maltaita

10-12 dl sämpyläjauhoja

Voiteluun: siirappia

Huom! Voit halutessasi maustaa leipätaikinan. Esimerkiksi fenkoli, kumina, pomeranssinkuori tms. sopii hyvin.


Uuni 175 astetta


Sekoita kuivat aineet keskenään. 

Jos käytät tavallista hiivaa, liota se nesteeseen.

Lisää neste sekä muut aineet jauhojen sekaan. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi. 

Kumoa taikina voideltuihin tai leivinpaperoituihin leipävuokiin. 

Itse sain tästä määrästä kolme pitkulaista leipää. 

Kohota leipävuoassa 1,5 h. 

Paista 1,5 h uunin keskitasossa. 

Voitele leivät paistamisen puolivälissä siirappivedellä (n. 1 rkl siirappia, 3 rkl vettä).

Mikäli leivät tummuu liikaa paistamisen aikana, voit laskea lämpötilaa/ peittää ne leivinpaperilla. 

Sopii tarjottavaksi niin moneen juhlaan, kuin myös arkeakin koristamaan!








lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulutortut

Joulukiireiltä on jäänyt muutama jouluinen resepti jakamatta. Julkaisen ne nyt kuitenkin, jotta löytyy helposti ensi vuonnakin tästä "sähköisestä reseptivihkosta". :) 

Nämä joulutortut valmistat itsetehdystä taikinasta. 
Taikina on sokeriton, hillo antaa sitten makean maun täytteenä!


Ainekset:

Pohja: (tästä taikinasta tulee n. 25-30 tähtitorttua)
250 g huoneenlämpöistä luomuvoita
Purkki luomurahkaa
n. 250 g luomuvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

Jotakin paistonkestävää hilloa (jouluna tietysti luumuhillo on paras!) 

Voiteluun: luomukananmunaa

Uuni 220-225 astetta

 
Nypi /sekoita voi sekä jauhot tasaiseksi. Lisää joukkoon rahka ja leivinjauhe. 
Vaivaa taikinaa kunnes se on tasaisen, eikä tartu enää kulhoon. Voit lisätä jauhoja tarvittaessa.

Voit tehdä taikinan valmiiksi jääkaappiin jo edellisiltana, tai leipoa sen heti. Jonkin aikaa sen olisi kuitenkin hyvä olla jääkaapissa ennen leipomista, jotta se ei tartu niin helposti. 

Kaulitse taikinasta noin puolen sentin paksuinen levy ja ota siitä haluamasi muotoisia torttupohjia. 
Itse käytin kuppia, näiden puolikuun muotoisten tekoon. Tein myös tähtitorttuja, niistä kuva postauksen lopussa.


Lapsuudesta muistan puolikuun muotoiset tortut; niitä ei usein enää näe tähtitorttujen rinnalla. 


Lisää haluamasi täyte ja painele taikina muotoonsa. Tehdessäsi puolikuun muotoisia voit painella reunat haarukalla.


Täytteeksi laitoin puolikuihin luumuhilloa ja tähtitorttuihin paistonkestävää vadelmamarmeladia. 

Voitele kananmunalla ennen paistamista. Paista 10-15 min. uunin keskiosassa.


Voit halutessasi koristella jäähtyneet tortut sirottelemalla tomusokeria niiden päälle. 

Tällä pohjalla voit valmistaa myös vaikkapa suolaiset pasteijat; vaihdat vain täytteen esimerkiksi riisi-kala täytteeksi. 


Hyvää ja helppoa! 












sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Perunapiirakat

Perunapiirakat ovat yksi tutuimmista suomalaisista perinneherkuista. Tietysti riisipiirakoiden jälkeen. 
Päätin tänään kokkailla niitä Itsenäisyyspäivän kunniaksi. 
Perunapiirakat sopii hyvin myös joulupöytään ja ovat kiva vieminen vaikkapa kyläreissulla.


Resepti on tässä; 
Hyvää Itsenäisyyspäivää!!

Ainekset: 

Kuori: (tällä ohjeella saat n. 12 kpl pyöreitä piirakoita)
Puoli kuppia luomuvehnäjauhoja
Kuppi Luomuruisjauhoja
1 tl suolaa
n. 2 dl vettä
(loraus sulaa voita tai öljyä)


Täyte:
Perunamuusia (voi olla tähteeksi jäänyttä tai uutta) linkki muusin ohjeeseen: perunamuusi
1 kpl luomukananmunaa

Voiteluun
Luomumaitoa
Voita

Uuni 250 astetta

Valmista muusi. Lisää joukkoon 1 kananmuna. 
Jos teet perunamuusin alusta asti tätä tarkoitusta varten, täytteen muusiin riittää vajaa kilo perunoita, siitä määrästä tehdystä muusista saattaa jäädä vielä vähän ylikin. 

Valmista kuoritaikina sekoittamalla kuivat aineet keskenään. Lisää sitten hiljalleen vettä, kunnes saat sopivan kimmoisan taikinan, joka ei tartu. Lisää halutessasi loraus sulaa voita tai öljyä. 

Tee taikinasta pötkö ja jaa 12 osaan. 
Pyörittele osat palloiksi ja kaulitse ne pulikalla pyöreiksi. 
Jos sinulla ei ole pulikkaa, voit kaulita ne tavallisella kaulimella (tosin vaikeampaa saada pyöreitä) tai kaulita koko taikinan kerralla ja ottaa siitä pyöreitä paloja esim. sopivan kokoisen lautasen (n. 12-14 cm kokoisia) avulla. 

Nosta taikinaa pyörylän keskiosaan niin, että reunoille jää muutama sentti kääntämisvaraa. 


Rypytä piirakat reunoilta. 


Paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes ne saavat sopivasti väriä. 



Ps. Piirakoiden rypyttäminen on taitolaji, joka vaatii harjoittelua. Ainakin itselläni on vielä monta yritystä edessä ennen kuin saan juuri sellaiset kuin niiden pitäisi olla. Makuun tämä ei tosin vaikuta;) eli eipä haittaa; eikun suuta kohti!:) 






torstai 3. joulukuuta 2020

Haarukkaleivät

 Aloittelinkin jo jouluvalmisteluita lanttulaatikon ohjeen merkeissä.

Tässä seuraava jouluinen bloggaus, perinteiset haarukkaleivät. Viime vuonna julkaisin "jouluisen keksikimaran, jonka jatkoksi tämä resepti sopii hyvin. 

Jos haluat tehdä gluteenittomia haarukkaleipiä, voit kokeilla vaihtaa jauhot gluteenittomiin kaurajauhoihin ja perunajauhoihin. 

Ainekset:

200g huoneenlämpöistä luomuvoita

Puoli kuppia luomuruokosokeria

2 rkl tummaa siirappia

1 kpl luomukananmuna

1,5 kuppia luomuvehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia


Uuni 200 astetta


Valmista murotaikina vatkaamalla voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten muna ja siirappi myös vatkaten. 

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Taikinan tulisi olla irtoavaa, mutta ei liian kuivaa.

Voit halutessasi laittaa taikinan joksikin aikaa kovettumaan muotoilua varten jääkaappiin. 

Rullaa taikinasta parin sentin paksuinen pötkö.

Leikkaa siitä muutaman sentin mittaisia paloja. Pyörittele palat pyöreiksi ja laita leivinpaperoidulle uuninpellille. Paina haarukalla kuviot ristiin niin, että taikina samalla hiukan litistyy.

Paista uunin keskitasossa 7-10 minuuttia/ kunnes keksit ovat kypsiä.









sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Lanttuloota

Gluteeniton

Joulun aika lähestyy!

Tänä vuonna päätin aloittaa valmistelut kokkaamalla lanttulaatikkoa. Tai pikemminkin kokeilemalla reseptiä; lanttulaatikko nimittäin ei ole yksi omista suosikeistani. 

Tällä reseptillä tuli hyvä. Voisin tehdä uudestaankin. Mausteiden määrällä voit vaikuttaa siihen, minkälainen lopputuloksesta syntyy; miksei joskus voisi tehdä mausteisemmankin version. 

Ainekset:

Kilo lanttua

2 dl luomukermaa

2 kpl luomukananmunia

Vajaa tl maustepippuria

Puoli tl muskottipähkinää

1 tl inkivääriä jauhettuna tai parin sentin pätkä tuoretta raastettuna

Vajaa desi tummaa siirappia


Lisäksi:

Voita

Karkeita gluteenittomia kaurajauhoja


Kuori ja pilko lantut pienehköisi kuutioiksi. 

Keitä kuutiot todella pehmeiksi. Keitinvettä juuri sen verran, että kuutiot peittyy.

Odotellessa lanttujen kypsymistä, voitele ja jauhota uunivuoka kaurajauhoilla. 

Kun lantut ovat riittävän kypsiä, kaada liika vesi pois. Soseuta lantut. 

Sekoita soseen joukkoon muut aineet. Maista. Kun olet tyytyväinen makuun; kumoa seos uunivuokaan. 

Ripottele päälle karkeita gluteenittomia kaurajauhoja, lisää muutama voinokare ja pistele haarukalla kuvioita.

Paista 175 asteisessa uunissa pari tuntia. 


Tarjoile esimerkiksi puolukoiden kanssa; ja tietysti joulun aikaan muiden jouluisten ruokien kanssa.




maanantai 23. marraskuuta 2020

Vadelmakiisseli

Vadelmakiisseli on yksi arkisista perusherkuista, joita tarjotaan monissa kodeissa. Toki se maistuu myös juhlapöydässä, vaikkapa kermalla koristeltuna. 

Mietin hetken, kirjoittaako lainkaan tätä reseptiä; onhan se niin helppo ja tuttu lähes kaikille. Mutta päätin kuitenkin jakaa tämän, sillä juuri nämä yksinkertaiset, aidot asiat tekevät elämästä kauniin. Mikä onkaan parempaa kuin ottaa vuoden pimeimpänä aikana pakkasesta kesällä kerätyt marjat. 

Ainekset: 

Vadelmoita

Noin litra vettä

4-5 rkl perunajauhoja

Sokeria maun mukaan

(Vaniljasokeria) 

Kiehauta vesi sokerin kanssa kattilassa. Lisää marjat. Jos käytät kotimaisia (pakaste-) marjoja, voit lisätä ne myös ihan lopuksi; niitä ei tarvitse kiehauttaa ja tällöin ne säilyttävät paremmin muotonsa.

Sekoita perunajauhot vesitilkkaan. 

Kun kattilassa oleva vesi/ sokeri/ marjaseos kiehuu, siirrä se pois levyltä. 

Lisää perunajauhoseos samalla sekoittaen.

Anna vielä kiehahtaa. 

Kaada valmis kiisseli sopivaan tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle hieman sokeria, jotta kiisselin pinnalle ei muodostu "kuorta". 




Ps. Eettisyys, aitous ja puhtaus olivat niitä asioita, joiden pohjalta tätä blogia lähdin rakentamaan, suomalaisesta ruoasta. Samat asiat sopivat juuri tähänkin reseptiin. https://hyvaakotimaasta.blogspot.com/2019/07/eettisyys.html . Nyt blogiin on kertynyt jo pari sataa reseptiä. Toivottavasti siitä on iloa muillekin! :) 



sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Retro jauhelihapiirakka

Kun asuin Oulun seudulla, talon emäntä tarjosi usein tätä jauhelihapiirakkaa. 
Tai vastaavaa, sillä alkuperäinen resepti on hukkunut aikojen saatossa. 
Tässä versiossa on käytetty kananjauhelihaa ja se on sovellettu aiemmasta muistin mukaan.


Ainekset:

Pohja:
200 g huoneenlämpöistä luomuvoita
N. 1 dl maustamatonta jogurttia
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta 
2 kuppia luomuvehnäjauhoja

Täyte:
600 g luomu kananjauhelihaa
2 sipulia pieniksi pilkottuna
2-3 valkosipulinkynttä pienittynä
1 punainen paprika
Pari tomaattia pieniksi pilkottuna tai kourallinen kirsikkatomaatteja pilkottuna
Tuoretta persiljaa, korianteria tai vastaavaa pilkottuna
Suolaa
Mustapippuria
Paprikajauhetta
Kurkumaa

Paistamiseen öljyä

Päälle:
Purkki luomukermaa
Pari desiä luomumaitoa
4 luomukananmunaa
100 g juustoa raastettuna

Lisäksi pari rlk sinappia

Koristeeksi 
Pala purjon vihreää osaa siivutettuna

Uuni 175 astetta 

Valmista pohja sekoittamalla hyvin kaikki aineet keskenään. 
Taikinasta pitäisi tulla tasainen massa, joka ei tartu. Voit tarvittaessa lisätä jauhoja tai jogurttia sopivan kiinteyden saamiseksi. 

Kuullota pilkotut sipulit ja valkosipuli pannulla. 
Lisää jauheliha ja mausteet, ja kypsennä. 
Lisää lopuksi pilkottu tomaatti, paprika ja tuoreet yrtit. 

Taputtele taikina leivinpaperoidulle uuninpellille ohueksi levyksi. 
Voitele levy sinapilla.
Lisää sitten jauhelihaseos tasaisesti levyn päälle.

Sekoita lopuksi päälliseen tulevat kerma, maito ja kananmunat vatkaimella.
Lisää joukkoon juustoraaste.
Kaada tämä seos koko piirakan päälle.
 
Voit halutessasi ripotella vielä lisää juustoraastetta päälle, sekä koristella purjosiivuilla. 

Paista uunin keskitasossa n. 40-45 minuuttia. 


Tarjoile raikkaan salaatin kanssa. 





 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Pullaviinerit

Pullaviinerit maistuvat herkullisille. Itsetehtynä voit valita mitä makua haluat lisätä hilloksi tai vaikkapa tehdä oman lempihillon niiden päälle. 

Tee viimeripohjaksi peruspullataikina esim. tällä reseptillä: 

Ainekset:

0,5 l luomumaitoa tai vettä
1 luomukananmuna
Ripaus suolaa
1,5 dl luomuruokosokeria
1 rkl kardemummaa jauhettuna
N. 15 dl luomuvehnäjauhoja. 

Jauhojen lisääminen taikinaan tapahtuu pikkuhiljaa, kunnes niitä on riittävästi, eli ohje on kädentuntuman mukainen jauhojen osalta. 
2 pussia kuivahiivaa
50 g sulatettua luomuvoita

Lisäksi: 

N. 150g voita

Paistonkestävää marmelaadia

Vaniljakreemiä (voit käyttää valmista vaniljakreemijauhetta kreemin tekoon tai tehdä kreemin itse) 

Voiteluun: kananmuna

Koristeluun: tomusokeria ja vettä 

Lämmitä maito tai vesi 42 asteiseksi. 
Sekoita joukkoon sokeri, suola, muna ja kardemumma. 
Ala lisätä hiljalleen jauhoja ja kuivahiiva samalla sekoittaen.
Lisää jauhoja hiljalleen kunnes taikina alkaa irrota astian reunoista. 
Ethän lisää kuitenkaan liikaa jauhoja, jotta taikinasta ei tule kuivaa. 
Kun jauhoja on riittävästi, lisää sekaan sulatettu voi (50g). 
Sekoita ja vaivaa taikinaa vielä kunnes se on notkeaa ja sopivan sitkoista.
Valmis taikina irtoaa astiasta helposti ja on kuitenkin samalla pehmeää. 

Anna taikinan turvota vartti. 

Kaulitse taikina sitten suorakaiteenmuotoiseksi, noin sentin paksuiseksi, levyksi. 

Ota juustohöylällä lopusta voista (n.150g) ohuita siivuja ja levitä ne puolikkaalle taikinalevystä. Taita toinen puoli päälle, ja lisää jälleen puoleen levystä ohuita voisiivuja. Käännä jälleen kaksinkerroin ja kaulitse kevyesti. 

Anna levyn olla hetki leivinliinan alla tekeytymässä.

Toista sitten sama; eli kaulitse suorakaiteen muotoon, lisää voita, taita, lisää voita ja taita. 

Kaulitse jälleen kevyesti. 

Voit halutessasi tehdä tämän vielä kolmannen kerran, mutta se ei ole välttämätöntä. 

Anna levyn olla jälleen seisomassa liinan alla hetkisen aikaa.

Kaulitse sitten koko levy noin sentin paksuiseksi. 

Leikkaa sitten taikinapyörällä tai veitsellä vajaan kahden sentin levyisiä suikaleita. 

Kierrä suikale itsensä ympäri ja muotoile joko ympyrän tai pitkän viinerin muotoon. 

(Ei haittaa jos jää pieniä rakoja muotoillessa, taikina kohoaa umpeen kyllä.)

Kun olet muotoillut kaikki viinerit valmiiksi, anna niiden kohota kunnolla lämpimässä paikassa liinan alle peitettynä. 

Valmista sillä aikaa vaniljakreemi. (Valmiin jauhepussin kyljessä on ohje tai voit etsiä netistä jonkin sopivan ohjeen. Blogiin tulossa tämän ohje myöhemmin;)) 

Kun viineripohjat ovat kohonneet, voitele ne kananmunalla. Levitä sitten päälle vaniljakreemiä ja jotakin mieleistä marmeladia. 

Paista 200 asteessa kunnes viinerit ovat saaneet kauniin sävyn. 

Kun viinerit ovat jäähtyneet, voit tehdä tomusokerista ja vedestä (tai sitruunamehusta) kuorrutteen niiden päälle pursotettavaksi. 

Valmista tarjottavaksi!