SOCIAL MEDIA

tiistai 1. lokakuuta 2019

Kerma-aroniatiikerijäätelö

Gluteeniton (voit tehdä myös laktoosittomana) 


Mrrrr wräyh!!

Tämä kerma-aroniatiikerijäätelö vahvistaa vastustuskykyäsi herkuttelun lomassa.
Aronianmarjat sisältävät runsaasti antioksidantteja ja lisäävät siten vastustuskykyä.


Ainekset:

Kermajäätelöä sen perusohjeella tehtynä
0,5 l aroniaa
150 g luomuruokosokeria
1,5 dl vettä

Jäätelö valmistetaan kahdessa osassa.
Tee ensin aroniasta mehua:
Pese aroniat ja laita ne kattilaan. Lisää joukkoon vesi ja sokeri.
Keitä vähintään puoli tuntia, jotta marjat todella pehmenevät.
Kaada mehu siivilän läpi astiaan.
Survo marjoja siivilää vasten, jotta kaikki mehu irtoaa marjoista.

Tästä mehusta saa tulla paksua, mitä paksumpaa sen parempi.

Valmista sitten kermajäätelö tällä perusohjeella.
Älä anna jäätelön kuitenkaan jäätyä täysin kiinteäksi, vaan se saa jäädä pehmeäksi sekoittamista varten.

Lisää aroniamehua nauhana sekaan. Mehua saisi olla noin 1,5 dl tähän määrään.
Voit säädellä lopullisen jäätelön sävyä mehumäärän mukaan.
Sekoittele seosta niin, että siihen muodostuu tiikerinraitoja, mutta älä liikaa, sillä sitä sekoitetaan vielä jäätymisen aikana.



Laita jäätelö sitten pakkaseen.
Anna jäätyä vielä yön yli ennen tarjoilua.
Sekoita hieman vielä muutamia kertoja jäätymisen alkuvaiheessa, jotta jäätelö jäätyy tasaisesti.

(Vinkki! Jos jätät sekoittelun tekemättä jäätymisen aikana, aroniamehu saattaa painua osittain pohjalle. Tämä tuo yllätyksellisyyttä, ja maukkuutta reseptiin, mutta lopputuloksen koostumus on siis hieman erilainen kuin sekoitetussa versiossa. )

Voit lopuksi koristella jäätelön valuttelemalla lusikalla nauhoja ja pilkkuja jäätelön pinnalle.


Mahdollisesti ylijäävän paksun aroniamehun voit käyttää esimerkiksi jäätelöä tarjoillessa sen koristeluun.







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti