Läskisoosi

Kun esikoistyttäreni oli taapero, hän kutsui erästä nukkeaan soositonniksi.
Eräänä päivänä tyttären ollessa noin 2-vuotias (hän puhui silloin jo paljon), hän oli auttamassa isäänsä kokkaamisessa ruoan sekoittajana.
Ruokalajiksi oli valmistumassa "läskisoosia".
Tytär totesi kokkailun lomassa; läskisoosi, soositonni.
Eli yhdisti nämä kaksi riimeiksi, mikä oli tietysti upeaa ja ilahduttavaa nuorille vanhemmille.

Olen aina ajatellut, että tyttärestä tulisi opettaja, kenties äidinkielen opettaja hänen kielellisen lahjakkuutensa vuoksi (ei vain tämän soosin suhteen;))).
Kuitenkin olen saanut todeta, että elämässä lapset ovat vain lainassa, ja he itse kasvavat omaan mittaansa; kukin omalla tavallaan ja tiellään.
Tällä hetkellä tyttären suunnitelmat ovat aivan toiset.
Hyväksyn sen, sillä hän on arvokas juuri sellaisena, kuin hän itse itsensä kokee parhaiten.

******

Läskisoosin ohje:

Ainekset;

400 g sianlihaa siivuina (saa olla rasvat matkassa)
2 sipulia
Mustapippuria
Ruususuolaa
2 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä

Voita paistamiseen

Pilko sipulit pieniksi paloiksi.
Kuumenna paistinpannu, johon on lisätty reilu nokare voita paistamiseen.
Kuullota sipulia hetki ja lisää sitten lihat. Paista niitä niin, että ne saavat hiukan sävyä.
Lisää sitten vehnäjauhot ja kuullottele vielä hetken aikaa.
Lisää joukkoon vesi ja mausteet.
Anna sekoita hetken aikaa.
Anna soosin kypsyä sitten reilun tunnin verran kannen alla, välillä sekoittaen. Lisää vettä tarvittaessa.
Tarkasta vielä valmiin soosin maku ennen tarjoilua ja lisää suolaa tarpeen mukaan.

****


Ps. Tämän postauksen alkukirjoituksen aiheeseen liittyen lisään tähän vielä tämän Kahlil Gibranin runon, jossa hän on kuvannut vanhemman ja lapsen suhdetta niin kauniilla tavalla.
(Tällä ei ole mitään tekemistä muutoin reseptin kanssa;)) )

"Sinun lapsesi eivät ole sinun

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,

ja vaikka he ovat sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa,

mutta et heidän sielujaan,

sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen käden voimasta,

taivu riemulla."

(Kahlil Gibran, Profeetta, 1923)