SOCIAL MEDIA

tiistai 1. lokakuuta 2019

Vanhanajan vaniljajäätelö

Vaikka kesä on jo ohi, ja syksyn viileys täyttää kadut, jäätelö maistuu ympäri vuoden kodin lämmössä jälkiruokana.

Lähdin tutkimaan netistä tätä reseptiä varten jäätelön historiaa Suomessa.
Suomessa ensimmäiset jäätelökokeilut tehtiin 1900-luvun alussa.
Kiinnostava info oli, että jäitä on hakattu talvella merestä tai järvestä, ja säilytetty maakuopassa viljojen alla kesää ja jäätelöntekoa varten.
Italialainen Magin perhe perusti Helsingin jäätelötehtaan vuonna 1922.

Oma jäätelöntekoon liittyvä historiani alkaa lapsuudestani.
Olin noin 10-vuotias kun äitini hankki jäätelökoneen, ja se oli minusta todella kiinnostavaa. Samainen jäätelökone on itselläni edelleen käytössä, ja on siis kestänyt jo useamman vuosikymmenen. Olen sittemmin tehnyt monenlaisia kokeiluita koneella, mutta perusreseptit säilyvät samoina.

Tässä perusresepti vanhanajan vaniljakermajäätelöön.

Jos käytät tekemiseen jäätelökonetta, muista laittaa jääpala-osa (tai kulho-osa, riippuen koneesta) ajoissa pakkaseen.


Ainekset:

2 dl luomukermaa
2 luomumunan keltuaista
0,7 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi.


Vatkaa myös keltuaiset ja tomusokeri.


Lisää sitten vaniljasokeri keltuaisvaahtoon.
Sekoita kerma ja keltuaisvaahto varovasti käännellen yhteen.


Valmistele jäätelökone.
Lisää seos koneeseen.
Anna koneen käydä kunnes jäätelö on kiinteää.


Voit sitten siirtää jäätelön sopivaan rasiaan ja laittaa vielä pakkaseen odottamaan tarjoilua, tai tietysti tarjoilla sen heti.


Sinne meni! 


Huom! Voit valmistaa jäätelön myös ilman konetta.
Valmista seos samaan tapaan ja laita johonkin sopivaan rasiaan, jonka voi pakastaa.
Laita rasia pakkaseen.
Sekoita jäätelöä välillä ja anna pakastua lisää. Voit tehdä sekoittamisen muutaman kerran, noin puolen tunnin välein, kunnes se on täysin valmista.




1 kommentti :